Niinpä, päivät vain ajelehtivat ohitse enkä saa juurikaan mitään aikaan. Olen todella toivoton tällä hetkellä kaikessa, ihmissuhteissa, koulussa, harrastuksissa. Mihinkään ei riitä aikaa eikä juuri jaksamistakaan. Lenkkeily on jäänyt hyvin vähäiseksi, mutta zumbassa olen käynyt ja jumpannut myös. Huomenna on taas vanhojen tanssi -harkat.

Koulu menee ihan ok, mutta en tiedä, ei innosta tällä hetkellä. Mitään en saa aikaan paitsi pakon edessä. Kirjoitukset puskee aina mieleen mutta en vaan saa aikaiseksi opiskella. Samoin opokurssi on vielä kesken ja varmaan vielä pitkään onkin. Jotenkin oon nyt hirmu depressiivinen ja aneeminen, mikään ei kiinnosta. Eilen illalla tai oikeastaan yöllä sain hirveän kohtauksen, millaisen sain viimeksi kuukausia sitten kaverien takia... Elämäni toiseksi kamalin kohtaus. Itkin vain, en meinannut saada henkeä. hyperventiloin ja vain itkin. Ja kaikki lähti väsymyksestä ja mielipahasta kun kuulin kritiikkia yhdeltä kaverilta. En tiedä, oon ihan sekaisin. Onnellinen oon, kyllä. Mutta... Jotenkin kaikki on vaa aivan levällään, en osaa kuvailla enkä edes tiedä mikä on. Tuntuu vaan usein pahalta ja kamalalta ilman selvää syytä. No, päivä kerrallaan.. päivä kerrallaan.. yö kerrallaan..

Asiasta kolmanteentoista, Lontoon matka oli huippu! Meillä oli superhauskaa äidin ja hänen muutaman työkaverinsa kanssa. Paljon ostostelin ja katselin nähtävyyksiä, kuljin metrolla. Lontoo ja Englanti on aivan oma maailmansa, sitä ei voi kuvailla. Mutta siis, aivan mahtava kokemus ja rakastuin siiihen paikkaan ja aion mennä sinne mahdollisimman pian uudestaan. Kuvia reissuta lataan joskus ajan kanssa, nyt en jaksa.

Bloggailu on jäänyt turhan vähälle, kun en saa aikaiseksi edes kirjoittaa mitään. Olen kuin turtunut. Ehkä sitten viikonloppuna...