Koulun aloitus loman jälkeen... Ensimäinen päivä ilman ystäviä ihmisten ilmoilla...

Loma on ohi, nyt sen tajusin ja rytisten tajusinkin. Koulupäivä oli.. mielenkiintoinen. Ensin ajattelin kaikkein parhaan siirron olevan pulpetin muutto toiselle puolle luokkaa, vanhaan istumapaikkaani. Onneksi jotkin muutkin vaihtelivat paikkaa, etteivät kaikki heti tajunneet jonkin olevan erilailla minun ja entisten kamujeni kanssa. Aamun ensimmäiset tunnit olivat onnekseni fysiikan tunteja, eikä sitä ainetta ole minulla tai kavereillani. Mutta toinen kavereistani tuli kouluun heti, kuten minä. Hän ei sanonut sanakaan eikä vilkaissutkaan minuun. Oikeastaan koko päivänä näin hänen katsovan minua vain kerran. Mutta katsoihan hän, aivan kuin myöhemmin kouluun tullessaan toinen kaverini. Kuulin heidän nauravan ja pitävän hauskaa keskenään. Minulla ei vaan ollut hauskaa koko päivänä, vaikka koitin hymyillä ja pitää pääni pystyssä. Miten tästä tuli tälläistä? Tämä on se kysymys, johon huomaan aina palaavani ja aina yhtä ihmeissään. Mikä minussa on vikana, kun lähes kaikki kaikkoavat ympäriltäni, pettävät ja alkavat kuiskia selkäni takana minusta?? Pelkään kovasti... Pelkään niin hemmetisti että vaivun masennukseen jälleen. Miten jaksaa eteenpäin ilman ystävien tukea, heidän iloisia juttujaan ja nauruaan. Miten jaksan ponnistella eteenpäin kun tiedän heidän tietävän elämäni suuret salaisuudet, ja puhuvan niistä keskenään. Ehkä jopa kertovan niitä ulkopuolisille. Mun oli ennekin niin vaikeaa pitää ulkokuori kasassa, saati nyt. En tiedä, en tiedä mistään enää mitään. Siltä ainakin tuntuu.. No täytyy vaan koittaa jaksaa, ei auta muu.

Koulupäivä meni muuten kuitenkin ihan ok, oppitunneilla koitin olla ahkera ja keskittyä vain opiskeluun ja jättää ne tyypit toisarvoisiksi. Sain yhteiskuntaopin sanakokeen takaisin tuloksella 9+, eli se meni kivasti. Yn:n opettaja jopa taputti mulle kun sain väkerrettyä yhteen kysymykseen sen mielestä tosi hyvän vastauksen ja perustelut. Se vähän nosti mielialaa. En mä ihan niin huono taida olla koulussa kun muiden mielestä ihmisenä. Hyvä minä...!  Saavutus sekin.

Nyt illalla oon tehnyt lähinnä läksyjä ja katsonut telkkaria. Yrittäny kerätä itteeni kokonaan ja puhua äitin kanssa mun kaverisotkuista. Täytyyhän sen kuulla niistä mieluummin minulta kuin muiden kaverien äideiltä tai huomata koulussa minut yksin ja ne kahdestaan... Ennen perjantaita mun kuitenkin pitää äitin kanssa puhua, sillä silloin on zumbaan yhteiskyydit ja kyytiin tulee muun muassa tämän entisen hyvän ystäväni äiti. En tiedä paljonko hän tietää mun ja sen tytön kaverisotkuista, mutta en ota riskiä että hän alkaisi puhua asiasta äidille silloin ja äiti ei tietäisi mitään. Mutta tänään en vain vielä kyennyt. Liian arka aihe vielä. Tänään oon muutenki ollu kauheen tunteellisella päällä, taisi koulupäivä viedä enemmän henkistä jaksamista kuin fyysistä.

Nyt rupean kokoamaan itseäni tästä itsesäälin vallasta ja yritän saada paremman mielen. Jos he haluavat väkisin tehdä joka asiasta niin vaikean niin sitten tekevät. En jaksa enää olla osa sitä syyttelyn ja väittelyn kierrettä. Tänä iltana kiellän itseäni miettimästä heitä!

Huomista hieman pelolla odottaen...